sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Keikkamatka Inariin

Perjantai 13 päivä, tästä ei voi tulla muutakuin mahtava päivä 😊 Starttasimme jo kahdeksan aikaan fiestan ja suuntasimme kohti Inaria.

Ajelimme Sodankylän kautta, koska halusimme pysähtyä Tankavaarassa. Matkailu avartaa ja minä sain tietää, että Sodankylä onkin iso paikka. Olin jostain saanut päähäni mielikuvan, että se olisi ihan pieni paikka.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui Tankavaaran kultakylässä. Ajatus oli syödä siellä ja testata Sukulan ruokalista, mutta kokki ei ollutkaan vielä paikalla. Joten tyydyimme kahvikupposeen ja mukavaan turina hetkeen.

Kuppilat kuntoon oli käynyt alkuvuodesta laittamassa ravintolaa kondikseen. Mukava hämyinen vanhanajan henki paikassa oli.

Lumi poro tuli kurkkimaan meitä ikkunasta.

Kullan huuhdontaa on myös mahdollista kokeilla.





Pihalla oli hienoja puuveistoksia.

Sieltäpä löytyi ihan lännen kyläkin. Täällä täytyy tulla käymään kesällä.

Pulloista tehty talo







Tankavaaralta ajelimme sitten Saariselälle, ajoimme paikan läpi. Sehän on myös isopaikka. 

Ajoimme Kaunispään huipulle syömään.





Kaunispäältä sitten Ivalon kautta Inariin. 

Inarissa kävimme Siidassa katsomassa näyttelyn ja kahvilla.


Kierimme turisteina kaikki Inarin pikku myymälät. 

Meillä oli huone Inari hotellilla. Hotelli oli tosi siisti.
Ja sitten billeet käyntiin.

Ja illalla PaPaNa baariin Antti Reinin keikalle 😍


Hyvän keikan Antti heitti 👍

Ajeltiin takaisin Ylläkselle toista reittiä. 

Pokassa pysähdyimme Tieva baariin kahville.

Pokka on pieni kylä, siellä on 10 asukasta ja kylällä on pakkas ennätys.

Pysähdyimme vielä Levillä ja siellähän oli kovat hulinat. Ylläs-Levi hiihdon maalissa vähän aikaa katseltiin touhuja ja kojusta käytiin ostamassa letut välipalaksi. 

Oli aivan huippu reissu ja monta paikkaa tuli nähtyä.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kukastunturille

Sain Miasta seuraa Kukaksen valloitus reissulle.
Suuntasimme aamuvuoron jälkeen Karilan navetta gallerialle, josta reitti lähti.
Polku näytti hyvälle ja vähän aikaa mietimme, että jätämmekö lumikengät autoon. Kun varmaan ilman niitäkin selviäisi. Päätimme ne kuitenkin varuiksi mukaan ottaa.  Reitti tunturille oli ihan kohtuu hyvin merkitty.



Kauniita maisemia ja hyvä polku kulkea. Muutamia pyöräilijöitä tunturilta lasketteli jo alaspäin.





Sittenpä, jos huipulle mieli niin lumikengät oli jalkaan laitettava. Onneksi otimme ne matkaan. Polkua ei ollut merkitty, mutta onneksi minulla on kännykässä Ylläksen reitti sovellus. Sovellus on hyvä nyt, kun osaan sitä käyttääkin. 














 Ja olihan huipulla taas niin kaunista.









Hymyssä suin alaspäin. Pidimme vielä pienen evästauon, Mia oli meille hyvät sämpylät tehnyt ja lämmintä mehua keittänyt. Kiitos eväksistä ja retkiseurasta ❤