torstai 22. helmikuuta 2018

Retki Kuerille

Rapsakka pakkas aamu -28...meille oli tänään varattu ratsastus, mutta oli pelko että kova pakkanen sen peruu.

No, näihän kävi ettei se paljoa päivän mittaan laskenut. Sitten pitikin tehdä toinen suunnitelma.

Päätimme lähteä kapuamaan Kuerille, kävellessä kuitenkin lämmin tulee. Puettiin lämpöisesti päälle ja keitettiin kaakaot termariin.

Tällä kertaa lähdimme kapuamaan tunturille Velhonkodan parkkipaikan luota. Lumikengät oli mukana, mutta totesimme että polku on niin hyvin tallattu ettei lumikenkiä tarvitse. Aika pian sitten alkoikin vaatteiden vähennys 😌 kavutessa tuli lämmin ja pakkanenkin alkoi laskea mitä ylemmäksi päästiin.

           Jonossa sitten ylöspäin.








                   Naama puussa.




 Aurinko paistoi ja saimme punaiset posket.
















 Huippu alkaa häämöttämään.






Huipulla on helppo hymyillä. Keli oli siellä leppee, pakkasta ei ollut paljoa eikä juurikaan tuullut. Maistelimme croisantit ja kaakaot huipulla.















Ja sitten ansaitusti Eväskoriin pitsalle. Sieltä saa Lompolon parhaat ja isoimmat pitsat.

http://evaskori.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti