keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Hannukaisen kautta Kesänki järvelle

Mylly reissun jälkeen totesin, että keli on vielä kaunis ( kylläkin vähän kylmä) joten päätin jatkaa retkeilyä. Ajattelin että menisin katsomaan miltä Pakasaivo näyttää talvi aikaan, mutta sinne oli laitettu poroaitoja tien poikki niin en tohtinut niistä läpi ajella. Hannukaisen tie tuli ensimmäisenä vastaan eli sinne siis. Retkipaikka sovellus kertoi siellä olevan jonkun luontopolun, sitäpä sitten etsimään.




           Hannukaisen tiellä tuli taas porolauma vastaan, blondi poro oli ihan rapsutus etäisyydellä :)



Luontopolkua ei löytynyt, joten sitten sinne Kesänki järvelle. Auton jätin Kesängin parkkipaikalle ja heti siinsi tunturit edessä. 



Lähdin parkkipaikalta kulkemaan tähtipolun reittiä pitkin, kohti Kesänki järven laavua. Polku on leveä ja helppo kulkea, liikuntaesteisetkin pääsevät tätä pitkin laavulle.










  Taas tuli paljon kuvia napsittua














Pupusetkin olivat menneet rautaisia pitkospuita pitkin.














Veneet oli laitettu talvi teloille. Kesänki järven polku oli hiljainen, laavulla oli pieni naisporukka Tampereelta makkaraa paistamassa. Heidän kanssaan muutaman sanasen vaihdoin, kun kahvikupposen siinä otin ja eväsleipäsen söin. Sain heiltä pienen rommitömpsynkin kahvini sekaan lämmikkeeksi :)












Auringon laskun aikaan taivas muuttui hienon punaiseksi, fiilis oli jännä. Niin kaunista, värimaailma muuttui monta kertaa päivän aikaan.
Illalla siten lähdimme käymään Ruotsin puolella Icassa shoppailemassa. Sieltä tarttu matkaan Kristianin tuliaiset ja tortilla aineet. Jounin kaupasta löysin nyhtökauraa ja päätimme sen illalla testata. Oli muuten sairaan hyvää!!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti