Kylällä oli hyvin hiljaista, kun sesonki ei ole vielä alkanut. Lähinnä porot täytti kyläraitin. Joten päätin seikkailla keskustan tuntumassa nyt, kun ei vielä ruuhkaa ole.
Ensin kuitenkin maisemareittiä pitkin Eelin kaupalle katsomaan löytyisikö sieltä nyhtökauraa kun se oli Jounin kaupalta loppu. Se oli niin hyvää, että sitä pitää saada lisää.
Kaupan parkkikselta oli myös pakko mennä kuvaamaan, kun hieno sateenkaari näkyi järvellä.
Ei löytynyt nyhtökauraa :/ Nooh, sitten eteenpäin. Ajelin Riemuliiterin parkkipaikalle ja lähdin kohti lintutornia joka sijaitsee Äkäslompolo järven luona. Hotelli Seidan luota lähtee reitti, joka soveltuu myös liikuntaesteille. Reittiä pitkin pääsee lintutornille ja uimarannalle.
Riemuliiteri on legendaarinen tanssipaikka, se on toiminut jo vuodesta 1973. Liiteri toimii latukahvilana ja keskiviikkoisin siellä on myllytanssit eli puurotanssit, silloin lipun hintaan kuuluu ohrapuuro kera voisilmän ja maidon. Täytyy puurotansseille suunnata sitten keväällä :) nythän paikka oli kiinni, kuten melkein kaikki muutkin paikat.
Hauskasti porot olivat kävelleet pitkospuita pitkin rantaan, mitäs sitä suolla kävelemään, kun on lankkuja laitettu kulkemista helpottamaan.
Äkäslompolo järven jäällä näkyi paljon eläinten jälkiä. Näkyi siellä myös suksienkin jäljet, eilen oli ensimmäiset hiihtäjät jäällä sivakoineet.
Kuten kuvasta näkyy, polku on leveä ja hyvä kulkea. Jäljistä päätellen jokunen oli reittiä pitkin jo mennytkin.
Enkelikin oli järven jäällä käynyt.
Kuksallinen kuumaa kaakaota tornissa, hienoissa maisemissa. Täällä niin sielu lepää ja kaunista on.
Hieno usva tunturien huipulla.
Uimarannan luota löytyi tämmöisiä taideteoksia.
Lenkki kierretty, sitten nokka kohti navettagalleriaa. Sekin oli kiinni. Kesällä käytiin siellä kahvit ja omenapiirakat maistelemassa. Ja sesonki aikaan kannattaa porokeitolle mennä, se on huippu hyvää ja muutenkin navetta galleria on näkemisen arvoinen paikka.
Navettagallerialta suuntasin reittiä eteenpäin. Päätin lähteä etsimään Karilan riippusiltaa, kesällä ei sitä löydetty. Polkua eteenpäin ja retkipaikka sovelluksella hieman suuntaa mihin päin mennä. Heti navetan jälkeen kääntyikin reitti vasemmalle, sinne siis. Eikä aikaakaan kun joki tuli vastaan ja riippusilta löytyi.
Hui, silta natisi ja paukkui jalkojen alla. Rohkeasti vaan eteenpäin :D
Aikani kuvailin jokea ja riippusiltaa, sitten kävin jonkin matkaa kävelemässä reittiä sillalta eteenpäin.
Illalla sitten lähdimme käymään Levillä. Siellä olikin jo kovasti vilskettä. Varmaan Levi world cuppi laskettelukisa oli saanut porukat sinne tulemaan. Kauppoja täällä olikin jo paljon auki, joten kävimme hiukan tulijaisia ostelemassa.
Itselleni löysin hienon uuden pipan :)
Ja terveys juomaa, koivunmahlaa lähti pullollinen mukaan.
Yhdessä rinteessä oli jo laskijoita.
Sitten tottakai ajeltiin Levin huipulle. Tuikku oli vieläkin pimeä ja hiljainen. Lumetuskoneet pauhasivat rinteissä ja ilma oli kovin usvainen, lumetuksen takia.
Puut oli ihan huuraisia jokapuolella Leviä.
Lumetus koneita oli jokapuolella. Talven ekat lumipesut piti mennä ottamaan.
Sitten kämpille päin. Viimeisen illan kunniaksi otimme glögiä ja pipareita. Pipareiden päälle laitoimme aurajuustoa tuubista. Sellaista löytyi icasta, oli muuten hyvää!
Ai, että! Kyllä meni viikko äkkiä. Nyt olisi suunnattava kotia kohti, pieni ajomatka edessä päin. No, nytpä voi sitten alkaa uutta reissua Äkäslompoloon suunnittelemaan. Ensi vuoden puolella täytyy Kristianin kanssa tulla lomailemaan tänne. Josko sitten jo olisi kaikki paikat auki.
Talviretkeilyä ei juurikaan ole tullut harrastettua ja nyt tuli monta juttua vastaan mitä pitää tarkemmin miettiä. Eikös se niin ole että harjoitus tekee mestarin eli uusia retkiä ja reissuja nyt vaan suunnittelemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti